Vammaisten mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan ja määrätä elämästään on viime vuosina romutettu matkakeskuksilla. Kimppakyydeillä ja kohtuuttomilla kuljetusehdoilla ihmisiltä on evätty oikeus vapaaseen liikkumiseen. Eläkeläiset selviytyvät vielä joten kuten asiointimatkoistaan, mutta työssäkäynti ei enää onnistu. Nykyaikainen epäsäännöllinen projektityö, jossa työn suorituspaikka ja -aika vaihtelevat päivittäin, on tehty systeemillä mahdottomaksi. Vammaiset viedään jopa tuntia liian aikaisin kokouspaikoille, venyneistä palavereista rangaistaan 40min odotuksella ja matka-oikeuden menetyksellä, eikä kuljetuspäätöksiä räätälöidä yksilöllisten tarpeiden mukaan niinkuin pitäisi.

Vammaisilla ei myöskään ole muiden ihmisten tavoin oikeutta elinikäiseen oppimiseen. Esimerkiksi täydennyskoulutukseen, luentosarjojen seuraamiseen tai kansalaisopiston kursseihin osallistumiseen ei myönnetä tarvittavaa kuljetuspalvelua, koska ne eivät ole tutkintoon johtavaa opiskelua. Sosiaaliviraston vinkkelistä vammaisten sivistystyötä pidetään kai vaarallisena, koska tietoisuus omista oikeuksista lisää mitä todennäköisemmin palvelujen kysyntää.

Jos vammainen haluaa kouluttaa itseään, hänen on nipistettävä kurssi ym. matkat vapaa-ajan matkoistaan. Koska lakisääteinen 18 yhdensuuntaisen matkan minimi on käytännössä aina maksimi niin se tarkoittaa sitä, että jos käyt kaksi kertaa viikossa taksilla kaupassa, sinulle jää yksi edestakainen matka kuukaudessa muuhun. Siinä onkin pohtimista, että käytätkö tuon yhden matkan äidin, siskon, kaverin tai poikaystävän tapaamiseen vai onko sinun uhrattava nekin KELA:ssa asiointiin.

Sosiaaliviraston tarjoama ratkaisu matkojen vähyyteen on tyrkyttää asiakkaalle kallista ja kömpelöä kauppapalvelua. Inhimillisestä näkökulmasta kauppapalvelu on kuitenkin syrjivä ratkaisu verrattuna siihen, että vammainen saisi tarpeeksi apua ja matkoja päästäkseen itse avustajan kanssa kauppaan. Ei ole vaikea kuvitella, millaiseksi esimerkiksi yksin asuvien vammaisten miesten ruokavalio kapenee, jos he eivät käy vaikkapa viiteen vuoteen ruokakaupassa. Uusien tuote- ja makuvaihtoehtojen lisäksi kauppapalvelun käyttäjä menettää monia ruokahalun kannalta tärkeitä elämyksiä kuten kauppojen tuoksut, värit ja sesonkien mukaiset herkut.

Sosiaaliviraston ostama kauppapalvelu on asiakkaalle samanhintainen kuin yksityiset nettiruokakaupat. Kauppapalvelu ei kuitenkaan toimita ostoksia muutaman tunnin tarkkuudella kuten muut nettikaupat, vaan ostoksia joutuu pahimmillaan odottamaan koko päivän 8-16 välillä tukun toimituksista riippuen. Palvelumallin keksineet konsultit eivät selvästikään tulleet ajatelleeksi, että vaikka suurin osa palvelun käyttäjistä on vanhuksia, asiakkaina on myös paljon aktiivisia ja työssäkäyviä vammaisia.

Kauppapalvelussa on tarjolla vain n. 300 tuotetta, josta osa on pesuaineita. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että nettiruokakauppojen valikoima on yli 1500 tuotetta. Kauppapalveluun siirtymisen myötä vammaisten on myös luovuttava saunaoluista ja siidereistä, koska alkoholilaki kieltää alkoholin toimittamisen asiakkaalle palkkiota vastaan.

Jenni-Juulia Wallinheimo 2003, Mikään ei lohduta niinkuin leivos - paitsi toinen leivos.