Et kelpaa, jos et ole kuten haluan. Se on hylkäämistä. (Helena Anhava)

Pretty Woman -elokuvassa nainen ei ole kiveä. Hän on prostituoitu ja kliseisesti tulkittuna eräänlainen hiomaton timantti. Elokuvan juoni kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta ja siitä, miten hyväosainen liikemies oivaltaa toisenlaisessa ympäristössä kasvaneen prostituoidun lahjakkuuden ja ainutlaatuisuuden. Rakkauden lisäksi päähenkilöiden välille syntyy valmennussuhde, joka puhaltaa vähitellen molempien elämään uutta henkeä.

Pretty Woman -elokuvan perusongelmana on vallankäyttö ja naiseuden määrittely suhteessa mieheen. Nainen on käsikirjoitettu konfiguroitavaksi tuotteeksi, josta voi helposti räätälöidä mieleisen vain asetuksia ja oletusarvoja vaihtamalla. Prostituoitu Vivian kuvataan muovattavaksi materiaksi, johon sielun, hehkun ja yksilöllisyyden voi puhaltaa vain mies. Hänestä tulee miehelle kelpaavakin oikeastaan vasta miehen kautta ja tämän itsensä muotoilemana.

Medikaalisessa vammaiskäsityksessä on jotain samanlaista. Lääketieteessä ja psykologiassa vammaisuus määritellään etsimällä yksilöstä ulkoisia, sisäisiä tai toiminnallisia "virheitä" kuten puuttuvia aisteja, ruumiinjäseniä tai psyykkisiä taitoja. Löydökset analysoidaan ja havaitut puutteet pyritään korjaamaan apuvälineillä, terapialla, hoidolla ja kuntoutuksella.

Kollaasi Riitta Skytt 2005

Vammaisuus altistaa ihmisen toimenpide-ehdotuksille, joiden tavoitteena on muuttaa syntymässä saatuja ominaisuuksia. Valitettavasti motiivina ei aina ole ensisijaisesti elämänlaadun kohentaminen vaan ihmisen mukauttaminen yhteiskunnan standardeihin. Lyhytkasvuisille tarjotaan kivuliaita pidennysleikkauksia, joissa katkaistuja sääriluita venytetään teleskooppisilla ydinnauloilla. Kuurojen lasten vanhemmille tuputetaan implantteja, joiden avulla lapsista saadaan lievemmin kuulovammaisia. Ääriesimerkkinä Yhdysvalloissa on jo poistettu vaikeasti kehitys- ja liikuntavammaiselta tytöltä rintarauhaskudos ja munasarjat, jotta hän olisi aikuisena helppohoitoisempi ja henkiseen ikäänsä sopivammassa ruumiissa (The Ashley-treatment).

Medikaalisessa vammaiskäsityksessä valta ja vastuu ihmisen elämästä siirretään asiantuntijoiden käsiin. Mallin arvostelijat kritisoivat lähtökohtaa, jossa erilaisuutta pidetään vikana, joka täytyy korjata. Tutkija Marjo-Riitta Reinikainen toteaa artikkelissaan Vammaisen nais- ja miesruumiin arvo, että yksilön patologisoinnilla myös perustellaan ja oikeutetaan vammaisten eriarvoinen asema yhteiskunnassa, koska sitä pidetään ikäänkuin luonnonlakina.

Pretty Cripple -näyttelyssä valtaa käyttää miljonääri-Edwardin tilalla vammaton mies ja yhteiskunta, kuten esimerkiksi Kansaneläkelaitos, kunnat ja sosiaalitoimi. Vammainen on tässä "parisuhteessa" yleensä se, joka mukautuu, taipuu, joustaa ja luopuu. Istuu esimerkiksi kotona odottamassa kotipalvelua henkilökohtaisen avustajan sijaan, lopettaa harrastukset kuljetusongelmien takia ja suostuu lopulta hakeutumaan inhoamalleen ATK-alalle, kun ei yrityksistä huolimatta saa kuntoutustukea toivomiinsa koulutuksiin.

Edward Lewis: What's your name?
Vivian: What do you want it to be?

In the Pretty Woman movie, the woman is not made of stone. She is a prostitute, and a sort of diamond, rough around the edges. The storyline is about an enounter of two people and how a well-off businessman recognises the talent and uniqueness of the prostitute, who has grown up in very different surroundings. Besides a love affair, the encounter leads to a relationship of "training" that slowly brings new meaning to both their lives.

The basic problem of the Pretty Movie film is the use of power and how anything female is always defined in relation to the male norm. The woman is understood as material-to-be-moulded, and who can only be given soul and individuality by a man. A woman becomes acceptable to a man only after he has moulded her himself. The woman's role is only through a man or as a prize for the man.

There is something very similar in the medical view of disability.In medicine and psychology, disablility is defined by looking for outer, inner or functional errors such as missing senses, bodyparts or psychological skills. Thereupon follows an attempt to repair the observed failings with technical aides, therapy, treatment, or rehabilitation. Unfortunately, the motive is not always primarily to increase the quality of life but to mould a person to fit into standards and norms of society.

In the medical definition of disability, power and responsibility for human life is transferred to experts. The opponents of this model criticise the premise of there being a failure, that needs fixing. For example, transforming deaf people into people hard-of-hearing by way of implants. The patologisation of individuals is also used to justify the inequality faced by disabled people in society, because it is considered a law of Nature.

In the Pretty Cripple exhibition, power is being used by the able-bodied male and society. In this "relationship" the disabled person is the one that adapts, is flexible, gives up. Sits at home, for instance, waiting for a public home service instead of a personal assistant, stops going to hobbies beacuse of failures and difficulties of the transport system and finally agrees to apply to the IT-sector despite hating it, because other training courses are not on offer.